Miten taltuttaa pettymys? Pullolla vai pullalla?

Photo by Gratisography on Pexels.com

Myönteistä palautetta on aina mukava ottaa vastaan, mutta joskus sekin voi alkaa tuntua pelkältä kauniilta sanahelinältä. Silloin on vaikeaa säilyttää usko omaan onnistumiseensa. Miten sinä selviät pettymyksistä ja epäonnistumisista?

Tiedät varmasti tunteen, kun olet ollut työhaastattelussa ja haastattelu tuntuu menneen oikein mallikkaasti ja näet itsesi työntekijänä. Uusi pomokin vaikuttaa tosi mahtavalta. Teillä varmasti synkkaa ja työt sujuvat. Haastattelija on kehunut ansioluetteloasi ja kertonut, miten juuri sinunlaisesi ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen ihminen on aivan must-valinta tähän tehtävään. Odotat viikon, odotat toisen. Viimein tulee ilmoitus, ettei sinua valittu kyseiseen työhön, mutta kannustetaan kuitenkin hakemaan uudelleen. Olo on kuin tyhjäksi puserretulla hammastahnatuubilla.

Jäit lehdelle soittelemaan ja muutamaa viikkoa myöhemmin huomaat, että se sama paikka on uudelleen haussa. Käsi sydämelle: haetko samaa paikkaa uudelleen? Tyhjältä tuntuneiden kehujen jälkeen uudelleenhakeminen ei houkuta. Ehkä tulisit valituksi, mutta korkealle asetettujen toiveiden romahtaminen on vielä kirkkaana muistoissa. Pettymykset nakertavat vääjäämättä hyvääkin itsetuntoa. Pelko epäonnistumisesta saa perääntymään.

Et kuitenkaan vielä lannistu vaan suunnittelet elämään eteenpäin. Ehkäpä koulutuksen kautta löytyisi unelmien työpaikka ja eläkevirka. Koulutuksen markkinoinnissa vakuutetaan, että aiemmista koulutuksista lähes kaikki ovat työllistyneet. Ei muuta kuin paperit vetämään opintoihin. Koulutus sujuu hyvin, saat aktiivisuudestasi positiivista palautetta. Haet edelleen töitä, tuloksetta. Samaan aikaan viereltäsi yksi opiskelija toisensa jälkeen työllistyy kuka minnekin.

Koulutuksen harjoittelupaikassa kehutaan ja luvataan töitä. No, ehkä nyt ei kokoaikatyötä, mutta osa-aikaisia töitä kuitenkin. Viimeinkin aktiivisuutesi palkitaan ja työllistyminenkin vaikuttaa varmalta, ajattelet innoissasi. Harjoittelun päättyessä ladellaan superlatiiveja ja vuolaita kiitoksia. Valitettavasti työpaikkaa ei nyt voidakaan järjestää, mutta kyllä suositellaan. Jälleen suuret odotukset kokevat karun lopun. Optimismi katoaa pöristen kuin ilma rikkinäisestä ilmapallosta. Ryhti tuntuu painuvan väkisin kumaraan; koko kroppa tuntuu nahistuneelta porkkanalta.

Valmistut koulutuksesta ja toteat, että tulipahan tämäkin suoritettua. Viimeinenkin kurssikaverisi nappasi työpaikan. Hienoa, että palkkasivat. Saivat ainakin osaavan työntekijän. Optimistisuus alkaa siinä vaiheessa olla suoraan hanurista. Pessimistinä pettyisi paljon harvemmin. Vieläkö riittäisi virtaa lähettää se viideskymmenes hakemus vuoden sisään, pohdit jo hieman masentunein tuntein.

Turvaverkko by JaanaKuu

Positiivinen palaute aktiivisuudesta, tunnollisuudesta ja kaikesta muusta ei enää jaksa kannustaa, jos käteen tuntuu jäävän tyhjä arpa kerta toisensa jälkeen. Aikansa petyttyään alkaa ihmispolo jo väkisinkin miettiä omia vikojaan. Nuorena ei vielä jaksanut murehtia, elämää on vielä niin paljon jäljellä. Entä keski-iässä, kun elämää on takana jo useampi vuosikymmen? Vieläkö riittää virtaa yrittää ja epäonnistua? Tältä pohjalta ajatellen, olisi helpointa mennä sieltä, mistä aita on matalin. Jos puolivillaisella menestyy paremmin, miksi sitten edes yrittää. Onko parhaimpaansa pyrkiminen silkkaa energianhaaskausta?

Miten sinä toimit, kun koet pettymyksiä työ- tai henkilökohtaisessa elämässä? Menetkö siitä, mistä aita on matalin? Puolittain tekeminen ja eläminen ei ole kaikille mielekäs vaihtoehto. Jaksatko nousta ylös kaaduttuasi, pyyhkiä hiekat polvista ja lähteä tulta päin uudelleen? Uskot, että kyllä niissä kehuissa jotain perääkin on, mutta nyt vaan et onnistunut – tälläkään kertaa.

Entä, jos ei enää jaksakaan nousta? Onko silloin lupa tarttua pulloon tai pullaan ja todeta, että pitäkää tunkkinne ja duuninne? Antavatko epäonnistumiset ja pettymykset luvan luovuttaa? Jokainen ihminen käsittelee pettymyksen tunteensa omalla tavallaan. Minulle yleensä nousee ensimmäisenä tunteena joko suru tai kiukku. Saatan kokea, ettei tästä tule mitään eikä mikään ikinä onnistu. Olen huono puhumaan omista negatiivisista tuntemuksista, vaikka usein puhuminen olisi se paras ratkaisu.

Lohturuokaa by JaanaKuu

Pettymykset eivät pulloon huku eikä syömällä katoa. Olen testannut niitä molempia. Epäonnistumisten ja pettymysten kanssa on joko elettävä tai niistä on päästävä yli. En tunne ketään, joka ei olisi joutunut pettymään tai joka ei olisi kokenut epäonnistumisia. Ne kasvattavat ja muovaavat persoonaa. Välillä suorastaan kauhulla luen, kun joku nuori äiti selvittää, miten lapset eivät saisi kokea pettymyksiä tai häviämistä. Millainen aikuinen kasvaa lapsesta, jota on ylisuojeltu elämän realiteeteilta?

Kun seuraava takaisku tulee, ja pohdit pyyhkeen heittämistä kehään, kokeile paria asiaa: puhu tunteista jonkun kanssa. Jos se tuntuu hankalalta, kirjoita mieltäsi painavat tunteet paperille tai näytölle. Minulle pahan olon purkaminen kirjoittamalla on toiminut aina. Seuraavana päivänä tekstiä lukiessa, olo ei olekaan enää niin tuskainen. Kyllä niissä kehuissa oli sittenkin jotain perää.

Julkaissut JaanaKuu

Virtuaaliassistentti, jolla on harakan ääni. Tekstiä ja kuvaa tunteella.

%d bloggaajaa tykkää tästä: