Pottuja sohvalla, puntteja salilla – painojojoilun ABC

Olisipa sitä joko sohvaperuna tai puntti-Pirkko. Ei. Jojoilu painon ja kehonkoostumuksen kanssa on ollut läsnä aikuisuuden kynnykseltä lähtien. Nuoruus meni maastolenkeillä ja hiihtoladuilla. Urheilu täytti koko lapsuusajan elämän. Liikuntalajien kirjo oli suuri: juoksemista, yleisurheilua, hiihtoa, karatea ja niin edelleen. Kotipuolessa välimatkat olivat pitkät ja rahaa vähän. Pyöräillen tuli liikuttua paljon. Fillaroiden urheiluseuran yleisurheiluharkkoihin. Matkaa kertyi 11 kilometriä suuntaansa ja siihen väliin parin tunnin harkat, jonka päätteeksi sama huitaisu fillarilla takaisin. Ei varmasti tarvitse arvailla, oliko paino-ongelmia. Paino-ongelmat olivat enemmän alipainon suuntaan ylipainon sijasta.

Lukiossa kuvioon tulevat tupakka ja alkoholi. Tupakka pysyykin elämässä mukana kilojen kurissapitäjänä 25 vuotta. Neljännesvuosisataan ehtii paino nousta ja laskea; kehonkoostumus muuttuu lukuisia kertoja. Omaksuttujen paheiden myötä, myös urheiluharrastukset jäävät pikkuhiljaa yhä vähemmälle. Hevosharrastuksen ansiosta paino pysyy kuitenkin jollain tavalla kurissa. Nuorena aineenvaihdunta toimii muutoinkin eri tavalla kuin keski-iän kynnyksellä. Kun työt ovat raskasta fyysistä työtä ja työpäivät pitkiä, ei ollut juurikaan väliä, mitä suuhunsa laittaa, jos laittaa.

Photo by freestocks.org on Pexels.com

Hoikka teinityttö katosi sohvan sisään lasilliselle

Ylipaino osaa olla salakavala kumppani. Se hiipii kehoon pikkuhiljaa huomaamatta. Päivä päivältä ja kilo kilolta. Yhtäkkiä vaatteiden valmistajat ovat alkaneet käyttää pienempiä mittoja eikä tutut vaatekoot mene enää päälle. Sitten pesukone ja kuivausrumpu alkavat kutistaa vanhoja hyviä vaatteita. Hengenahdistus johtuu huonosta ilmasta, ja polvien rutina ja kolotukset raskaasta työstä. Vaaka kertoo ikävän totuuden. Pari vuosikymmentä sitten 60-kiloinen tytöntyllerö alkaa jo lähennellä ”oikean naisen mittoja” ja vaaka näyttää 93 kiloa. Syy ei tainnutkaan olla kutistuneissa kokotaulukoissa.

Mitä tekikään entinen urheilullinen likka? Totesi vain, että tässä iässä aineenvaihdunta vain hidastuu eikä mitään ole enää tehtävissä. Eihän sitä voi ikuisesti pysyä nuoren mitoissa. Hyvä syy maastoutua sohvan pohjalle oluttölkin ja sipsipussin kera. Työ on vuosien saatossa muuttunut enemmän istumatyöksi ja elämäntavat olivat kaukana nuoruuden urheilullisen tytön tavoista. 15-tuntinen työpäivä vedetään läpi tupakan ja kahvin voimin. Kotiin tultua pari juustovoileipää mikrossa ja ne ääntä kohti oluen kera. Muutama tunti unta, joskus jopa 7 tuntia ja taas töihin. Välillä päivän päätteeksi nautittu pikaruokamättö oli ainoa ateria koko päivänä.

Photo by Drigo Diniz on Pexels.com

Peili vääristää ja huomenna alkaa dieetti

Joskus elämä heittää kaikki palaset uusiksi kuin meri laivan karille. Työ menee alta ja edessä on muutto. Kaikki tuttu ja turvallinen jää taakse. Yhtäkkiä on aikaa tehdä muutakin kuin työtä. Ylimääräinen aika tuo tullessaan myös aikaa oman tilanteen miettimiseen. Kehopositiivisuus on päivän sana. Hyvä niin, jokaisella on oikeus olla tyytyväinen itseensä ja rakastaa itseään sellaisena kuin on. Entäs, jos oma keho tuntuukin vieraalta ja ikävältä?

On kai kulunut fraasi, että suurin osa dieeteistä aloitetaan ”huomenna”. Moni myös päättyy samana päivänä. Alkoholin tai sokerin aiheuttamassa laskuhumalassa kehon pahoinpitely alkaa hävettää ja päätetään; ”huomenna aloitan dieetin”. Dieetti tarkoittaa ruokavaliota, mutta useimmiten se toteutuu käytännössä ruokavaliolla, jossa on enemmän kiellettyjä kuin sallittuja asioita. Mitä vähemmän on perillä terveellisistä valinnoista, sen todennäköisemmin homma kaatuu tavalla taikka toisella.

Paino putoaa ehkä viikossa nopeasti, kun nestehöttö katoaa kehosta, mutta kituuttamisen jatkuessa homma kääntyykin päälaelleen. Ruokavalion noudattaminen katkeilee repsahtamisiin ja lipsumisiin tai kroppa ajetaan liialla energiavajeella jumiin. Kummin tahansa, tulos on huono. Paino tulee takaisin ja pahimmillaan tuplana.

Photo by Pixabay on Pexels.com

Kilpailuvietti + kimppadieetti = epäonnistuminen

Aina eivät ammattilaistenkaan laatimat ohjeet ole toimivia pitkällä tähtäimellä. Tulos voi olla monin tavoin ”jäätävä”, kun vahvan kilpailuvietin omaava ihminen ryhtyy monen muun kohtalotoverin kanssa pudottamaan virtuaalisesti ryhmässä painoa. ”Omassa ryhmässä” vertaillaan viikottain tuloksia ja ”tsempataan” toisia. Kilpailuhenkinen ihminen tekee kaikkensa, että olisi kärkikolmikossa joka viikko.

Kevyempi, hoikempi, vahvempi, päättäväisempi. Laihdutuksen olympialaiset. Kaikki ammattilaisten suosittelemat lisäravinteet ostetaan ja otetaan käyttöön. Kenellekään ei kerrota, että ne Fat Burnerit ovat pitäneet vatsan ripulilla koko kuuden viikon rupeaman ajan. Pääasia, että paino tippuu ja sentit ympärysmitasta. Valmennuksen vetäjät ovat terveitä, hoikkia, lihaksikkaita ja säteilevät menestystä. Sellainen minustakin tulee, kun laihdun.

Ei dieetille ja kyllä elämäntapamuutoksille. Kun paino putoaa humisten puoli vuotta, on jäljellä laiha, ei hoikka, kalpeanaamainen ihminen, jonka peilikuvassa ei enää tursuile mikään. Tuntuu upealta sopia monta numeroa pienempiin vaatteisiin, vaikka olo on voimaton. Vatsa ei sulata enää vehnää, puolukoita tai mustikoita. Positiivista on, että tupakka ja jokaviikkoinen alkoholin läträys ovat jääneet pois. Tilalla ovat liikunta, erityisesti kuntosaliharjoittelu, sekä terveelliset ruokailutottumukset. Muutos on kuitenkin niin raju totaalisesta nollasta sataan, että keho viheltää pelin poikki. Lääkäri toteaa, että elimistö on shokissa. Aineenvaihdunta on mennyt sekaisin ja paino alkaa kaikesta huolimatta nousta hillitöntä tahtia.

Suunta on vain ylöspäin – paitsi painolla

Painonpudotus ryhmässä,vaikka virtuaalisestikin, ei ole huono asia. Se ei vain sovi kaikille. Mikäli yksin on epäonnistunut monta kertaa, tukiverkosto on kultaakin arvokkaampi. Järjenkäyttö on kuitenkin sallittu eikä tulisi tehdä sellaisia valintoja, jotka tuntuvat itsestä epäilyttäviltä tai epäterveiltä. Painon saaminen takaisin alas terveisiin lukemiin ovat kerta kerralta haasteellisempaa. Ensimmäisellä kerralla tulokset ovat huimia, kun huonokuntoinen ja vuosikausia väärillä ruokailutottumuksilla elellyt ihminen muuttaa koko elämänsä. Haaste onkin isompi, kun liikuntamäärät vastaavat aktiiviliikkujan määrää ja salilla treenataan tosissaan. Myös ruokavaliossa on tehty suuria muutoksia ja epäterveelliset elämäntavat ovat jääneet pois satunnaisia herkutteluja lukuunottamatta.

Vähempi ei olekaan aina parempi. Kertaalleen aineenvaihduntansa totaalisesti sotkeneelle ihmiselle yleisohje: ”syö vähemmän ja paino putoaa enemmän”, ei olekaan kultainen sääntö. Verkossa on saatavilla suuntaviivoja antavia kulutuslaskureita, joilla voi laskea omaa energiatarvettaan. Tämän perusteella energiatarpeen laskeminen painonhallintaan tai vaikkapa lihasmassan kasvatukseen voi olla helpompaa. Aineenvaihdunnan potkaiseminen takaisin käyntiin ei ole niin yksinkertaista, kun ei omaa ravitsemusterapeutin tietotaitoa. Uusi riski on myös ahneus, kun paino viimein alkaa laskea eli sopiva ravintomäärä löytyy. Tällöin iskee herkästi halu pudottaa taas ravinnonmäärää, jotta paino putoaisi nopeammin. Kohta paino alkaakin tulla takaisin ja jojo jatkaa liikettään.

Photo by Oliver Sjöström on Pexels.com

Jos painonhallinta olisi helppoa, kaikki olisivat ihannepainossa

Ulkoiset paineet aiheuttavat usein myös sisäistä painetta muokata itseä ulkomaailmalle paremmin sopivaksi. Toisaalta myös oma henkinen ahdistus omasta ulkomuodosta voi aiheuttaa rajumpia paineita kuin mitä ulkopuolelta koskaan tulisi. Oman itsensä hyväksyminen on tehokkaampi tapa onnistua kuin kielteinen asennoituminen. Pyyhettä ei silti tarvitse heittää kehään, vaan olla maltillisempi. Ei kannata olettaa, että parikymmentä kiloa tipahtaa parissa viikossa ennen bikinikautta. Keho ikääntyy ja esimerkiksi iho on lujilla painon jojoillessa ylös ja alas.

Vaaka ei ole aina paras mittari eikä peilikuvakaan. Mittanauha ja vaikkapa ne kuivausrummun kutistamat vaatteet kertovat paremminkin, miten painonhallinta sujuu. Lihas on tiiviimpää kuin puhdas läski. Laiha ihminen voi todellisuudessa olla kehonkoostumukseltaan lihava siinä missä painoindeksin mukaan ylipainoinen onkin hyvässä kunnossa ja lihaksikas. Painoindeksi ja kehonkoostumusmittaukset ovat hyviä mittareita, mutta eivät täysin satavarmoja, ja sovellettavissa. Tärkeintä kaikessa tässä ulkonäköhaasteita asettavassa maailmassa on oma hyvinvointi. Jos tunnet itsesi hyvinvoivaksi ja terveeksi juuri sellaisena kuin olet, olet taatusti parempivointinen kuin ihminen, joka näkee itsessään vain virheitä ja vikoja.

Hymy pelastaa päivän
Hymy pelastaa päivän by JaanaKuu

Julkaissut JaanaKuu

Virtuaaliassistentti, jolla on harakan ääni. Tekstiä ja kuvaa tunteella.

%d bloggaajaa tykkää tästä: