Miksi kaiken pitää aina muuttua?

Miten sinä suhtaudut muutoksiin? Otatko ne vastaan virkistävänä vaihteluna, vai oletko kuin Aina Inkeri Ankeinen, joka vaikeroi, miksi kaiken pitää aina muuttua? Omalta kohdaltani voisin sanoa, että molempia tilanteen mukaan. Suhtaudun melko joustavasti äkillisiinkin muutoksiin. Toisaalta on taas perinteitä, kuten jouluperinteet, joiden muuttuminen ahdistaa. Esimerkkinä vaikka erilaiset jouluperinteet…

Joulukortit ovat joulukortteja. Ne ovat pahvia ja ne kirjoitetaan omin pikkukätösin. Kuten joulukuusi on puuta eikä muovia. Mikään Facebook tai tekstiviesti ei kortteja kyllä korvaa. Joulukorttien merkitys muille on ilmeisesti paljon vähäisempi ja siihen on vain totuttava. Viime jouluna tulin lopulta siihen tulokseen, että tänä vuonna 2020 en enää lähetä yhtään korttia. Teen kuin muut – laitan FB-päivityksen ja sillä hyvä. Lähimmille ehkä WA-viestin tai tekstiviestin.

Muutokset työssä – lukuunottamatta irtisanomisia tuotannollisista ja taloudellisista syistä – eivät ole koskaan olleet minulle yöunien menetyksen syynä. Elämä hioo vuosien saatossa terävimmät reunansa ja ja kaventaa äärialueensa. Toisille saattaa elämä olla hamaan loppuun mustaa ja valkoista; minulle eletty elämä on tuonut paljon harmaita rajapintoja, joka tuo mukanaan myös rauhoittavaa joustavuutta. Joustavuus puolestaan auttaa kestämään muutoksissa ja sopeutumaan uusiin tilanteisiin. Joskus on vain osattava muuttaa suuntaa, kun jokin asia ei toimi tai vie turhaan aikaa ja resursseja.

@JaanaKuu

jaanakuusela.blog muuttaa osoitteeseen digiharakka.fi/blogi

Minulla kävi uskomaton onnenpotku työrintamalla. Aloitan kuun vaihteessa työt uusissa tehtävissä, joissa voin hyödyntää sekä aiempaa työkokemusta että tradenomin koulutustani. Te, jotka kirjoitatte tai muuten teette sisältöä someen, arvaatte varmaan, ettei aikani riitä enää kaikkeen.

Bloginikin on sopeuduttava uuteen tilanteeseen, sillä työhön liittyvät muutokset vaikuttavat monin tavoin myös ajankäyttööni somessa. Pidin jonkin aikaa kahta sivustoa vierekkäin. Toinen on ollut tämä henkilökohtainen blogini eli jaanakuusela.blog. Sen rinnalla on ollut virtuaaliassistentin toimeksiantoja varten oman domain digiharakka.fi. Toiminnan aloittaminen huhtikuun alussa kera Covid 19-pandemian ei sujunut toivotulla tavalla. Päinvastoin: harakan lehahtamisesta tuli ihan kananlento. Ilmaista työtä ei ole vara tehdä.

Bloggauksesta on kuitenkin tullut minulle erittäin rakas tapa tuottaa sisältöä. Aiheita pursuilee enemmän kuin ehdin kirjoittaa. Sen vuoksi päätin rajata virtuaaliassistentin palvelut pelkästään sisällön tuottamiseen. Samalla katsoin järkevämmäksi, että yhdistän henkilökohtaisen blogin domainin alle. Blogien sisältöön tämä tulee vaikuttamaan sen verran, että aihealueita tullee olemaan enemmän.

Montaa tilaajaa jaanakuusela.blog – blogillani ei vielä ole. Kiitos kuitenkin niille ihanille ihmisille, jotka ovat tilanneet ilmoituksen uusista teksteistäni, ja myöskin nille, jotka ovat käyneet niitä lukemassa. Toivottavasti löydätte myös uuteen blogiini. Nähdään seuraavan kerran JaanaKuun Blogissa!

Aurinkoista ja värikästä syksyä!

@JaanaKuu

Julkaissut JaanaKuu

Tekstiä ja kuvaa tunteella luonnosta ja elämästä ylipäätään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: