Saako vaikeina aikoina olla iloinen?

Luonto kantaa eteenpäin by JaanaKuu

Tällä hetkellä maailma on melkoisen kaaoksen keskellä. Koronavirus on havahduttanut meidät Ruususen unesta ja palauttanut takaisin karuun todellisuuteen. Me ihmiset emme olekaan muita luontokappaleita ihmeellisempiä. Mekin saatamme saada tappavan viruksen siinä missä jänis ja kettukin. Siihen ei auta edes vessapaperin hamstraus.
Nopeasti leviävä virus jättää vielä jälkeensä paljon muitakin kuin sairauteen menehtyneitä. Sillä on pitkäkantoiset vaikutukset maailmantalouteen monin tavoin. Jo nyt uutisista saa lukea yritysten vaikeuksista ja laman ennusmerkeistä. Joku valopää ehdottaa, että kaikki kiinni vaan. Kyllä se tauti sillä talttuu. Varmasti talttuukin. Entäs, kun tauti on ohi? Aikamoinen taikasauvan heiluttaja saa olla, jos aikoo noin vain palauttaa elämän takaisin normaaliuomiinsa, jos sen kokonaan sulkee pois päältä.

Eräs nuori nainen oli huolestunut, saako tällaisena aikana olla edes iloinen. Muilla on surua ja haasteita ja hän oli saanut työtä. Miksi ei saisi olla? Keneltä se on pois? Minä olen puolestasi iloinen ja toivotan onnea ja menestystä uudessa työssä. Me olemme yksilöitä ja jokaisella meillä on oma tapamme selvitä yli epävarmoista ajoista ja tilanteista. Toiset aloittavat maailmanlopun maalaamisen ja linnottautuvat omaan lintukotoon vuoraten sen vessapapereilla ja jauhelihalla. Tällä tavoin reagoiva henkilö näkee ainoastaan asian negatiivisen puolen ja valmistautuu pahimpaan. Edellä mainittu nuori nainen elää elämää eteenpäin. Hän ei pakene pesäkoloonsa vaan uskoo, että elämä ei lopu tähän. Nuori nainen on oikeassa. Elämä pysähtyy vasta siinä vaiheessa, kun ihminen lakkaa elämästä.

Ei vahingonilolle ja liikenneruuhkille

Korona on nostanut esiin monia mielenkiintoisia ilmiöitä ihmiselosta. Täällä pohjoisessa irvisteltiin etelän ihmeille ja myhäiltiin tietäväisinä, että sieltä se tauti tännekin tuli. Itse asiassa ensimmäinen koronatartuntatapaus löydettiin Rovaniemeltä ja kyseinen turisti oli Wuhanista Kiinasta. Jos jollekin on epäselvää, Wuhan EI sijaitse Suomessa Kehä III:n sisäpuolella. Lue tapauksesta vaikka tästä YLE:n uutisesta. Ymmärrän, että tällainen tilanne nostaa monenlaisia tunteita pintaan, mutta oman maan kansalaisten jakaminen kasteihin asuinpaikkakunnan mukaan ja vahingonilo toisten ahdingosta ovat asioita, jotka voisivat jäädä pois.

Pitkien välimatkojen ja pienien taajamien Lapissa ei taideta aina muistaa, että Uusimaa on pääsääntöisesti huomattavasti tiheämmin asuttua seutua ja ihmiset kulkevat töissä pitkiäkin matkoja. Siksi viruksen leviämisellekin on otollisemmat olosuhteet siellä kuin täällä, jossa naapureita ei näe ennenkuin lumet sulavat. Talvet he tuntuvat viettävän talviunta kuin karhut pesässään. Tämänkin vuoksi ei koronaviruksesta johtuva omaehtoinen ”karanteeni” juurikaan luulisi vaikuttavan heidän normaalielämään. Omaan elämään se ei vaikuta kuin kirjaston ja uimahallin osalta.

Nivelrikkoisen juoksurata by JaanaKuu

Introvertti minussa on kiitollinen ja iloinen

Kirjoitin jokin aika sitten Facebook-päivityksen, jossa tunnustin olevani kurkkua myöten täynnä turhaa korona-vouhotusta. Some pullistelee saumat ratkeillen oman elämänsä eksperttejä, jotka postaavat milloin sääli minua, olen karanteenissa, vaikkei oo ees pakko-viestejä ja milloin kyllä me lasten kanssa tästä ehkä selvitään-kuvapostauksia. Pahimpia ovat linssiluteet, jotka selittävät televisiossa toimittajalle suu vaahdossa, miten elämä murjoo, kun ei pääse mökille, laskettelurinteisiin ja pari lomamatkaakin jäi nyt tekemättä. News for You, ”Pal”, moni ei pääse mökille, rinteeseen saati lomamatkoille ulkomaille milloinkaan. Toiset viihtyvät kotona ja suorastaan nauttivat, ettei tarvitse lähteä ahdistumaan ylisosiaalisien työkavereiden sekaan tai hälyyn, jossa ei voi keskittyä. Tällainen poikkeuksellinen aika on mitä mainiointa aikaa oppia tuntemaan itsensä. Itsekseen oleminen on haasteellista, jos ei ole sinut itsensä kanssa. Silloin on helpompaa peittää oma epävarmuus kaikenlaisen turhan tohinan alle.

Korona – tuo mainio parisuhteen indikaattori

Erityisesti somessa on noussut myös esiin ongelmat parisuhteessa karanteenin aikana. Korona – tuo mainio parisuhteen indikaattori. Meillä kinataan, nauretaan, tapellaan ja rakastetaan koronasta huolimatta. Parisuhteemme on yli kymmenen vuoden ajan kestänyt erossaolemiset työn vuoksi, entisen puolison häiriköinnin, konkurssin, työnantajien konkurssit, pätkätyöt, työttömyydet, lapsettomuuden. Miten tällainen parisuhde kaatuisi yhteen koronavirukseen? Mikä parisuhteessa on pielessä, jos se ei kestä yhdessäoloa päivää pidempään saman katon alla?

Summa summarum – elämä jatkuu

Tulevaisuutta ei voi ennustaa, vaikka joitakin arvioita voi tulevaisuuden osalta heittääkin. On arvioitu, että talouden elpyminen vie kauan. Tätä en epäile yhtään. Pienyrittäjät ovat tiukilla jo nyt, ja pahimpia väliinputoajia tässä tilanteessa. Valtion lupaamat tuet eivät heitä paljoa lämmitä. Pienyrittäjät taistelevat olemassaolostaan ja toiset yrittäjät leijailevat heidän yllä kuin korppikotkat Lucky Lukessa tarjoten ”ilmaisia” palveluita.

There’s no such thing as a free lunch

Sanontaa on vähän haasteellista kääntää suomeksi, mutta tarkoittaa sitä, ettei ”ilmaista” olekaan. Klikkaamalla sitaattia, voit lukea sitaatin historiasta, (englanniksi). Taustalla on piinkova ja kylmä bisnesstrategia, jossa taotaan, vaikka rauta olisi jäässä. Maksun aika koittaa kyllä, vaikkei juuri tänään. Suunnitteilla olevan yritykseni bisnesidea perustuu palveluihin, joiden kohderyhmänä on mikroyritykset, mutta markkinointistrategiani ei ole haalia asiakkaita hinnalla millä hyvänsä. Autan tässä tilanteessa varmasti pieniä yrityksiä, jos vain mitenkään voin, mutta en lupaa ilmaiseksi sillä ajatuksella, että ”lasku tulee sitten perässä – tuplana”. Olen ehkä liian kiltti yrittäjäksi enkä piinkova bisnesnainen, jollainen minun tulisi olla.
Elämä ei lopu tähän virukseen. Uusia viruksia ja sairauksia tulee kyllä lisää. Tämä on yksi luonnon tapa herättää meidät ihmiset tajuamaan oman rajallisuutemme. Ihminen on kuitenkin sopeutuvainen eläin ja alkushokista selvittyään viimeistään hitaimmatkin tasamaan tallaajat huomaavat, ettei se elämä vielä loppunutkaan. Toiset ovat jo laatineet kurssimuutoksen, kun toiset vielä vellovat itsesäälissä ja paniikissa. Pelko ja lamaantuminen ovat toisille tapoja reagoida haasteisiin. Toiset ihmiset laativat nopeasti uuden strategian ja taistelevat. Kumpi sinä olet? Kotiin piiloutuva Lambi-lammas vai taisteluun valmis Suomen leijona?

Photo by Pixabay on Pexels.com

Miten taltuttaa pettymys? Pullolla vai pullalla?

Photo by Gratisography on Pexels.com

Myönteistä palautetta on aina mukava ottaa vastaan, mutta joskus sekin voi alkaa tuntua pelkältä kauniilta sanahelinältä. Silloin on vaikeaa säilyttää usko omaan onnistumiseensa. Miten sinä selviät pettymyksistä ja epäonnistumisista?

Jatka lukemista ”Miten taltuttaa pettymys? Pullolla vai pullalla?”

Vapaus käteen jää

Mitä vuosi 2019 opetti elämästä?

Viimeisen kuukauden ajan olen voinut joka tuutista lukea, mitä kaikkea vuosi 2019 toikaan ihmisille tullessaan. On ilahduttavaa lukea, miten toiset ovat menestyneet työelämässä, valmistuneet koulussa tai vaihtaneet kokonaan uusille urille. Toisten menestyminen tuo hyvän mielen myös itselle.

Minun vuoteni 2019 oli erilainen. Koen silti, että sain vuodelta 2019 enemmän oppia kuin olin saanut vuosiin ja tein paljon asioita, joita en ollut koskaan ennen tehnyt. Vuoden tapahtumat opettivat minulle paljon omasta itsestäni ja tavastani kohdata eri tilanteita. Se opetti myös katsomaan asioita ja ihmisiä uudenlaisessa valossa. Olisi mukava sanoa, että kaikki oivallukseni etenkin itsestäni olisi olleet myönteisiä. Eivät ne ole olleet. Olen käyttäytynyt välillä todella itsekkäästi, mikä ei aina ole hyvä asia. Toisaalta opin myös sen, että etenkin terveyden osalta on osattava pitää puolensa. Muuten jäät altavastaajaksi karuin seurauksin.

On nainen ratissa – ainakin vielä osan vuotta

Matkalla pohjoiseen by JaanaKuu

Tuntuu näin jälkikäteen hurjalta ajatella, että menetin työni vuoden sisään kaksi kertaa yt-neuvottelujen takia. Kokematon voisi luulla, että yt kulkee aina samaa latua, mutta ei. Ensimmäinen irtisanominen oli kyseenalainen, toinen heikosti johdettu, mutta rehti kaikille. Opin, ettei maailmassa ole mitään niin epävarmaa kuin pysyvä ja toistaiseksi voimassaoleva työ. Sellaista ei ole. Eläkevirka on omien vanhempien aikainen reliikki.

Opin, ettei maailmassa ole mitään niin epävarmaa kuin pysyvä ja toistaiseksi voimassaoleva työ. Sellaista ei ole

Haasteita by JaanaKuu

Ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan – muista silti läheiset

Syksy 2018 ja talvi 2019 meni jossain kuvitteellisessa euforisessa kuplassa. Miten mukava olikaan tehdä töitä hyvällä porukalla. Työpäivät venyivät usein 12 tunnin mittaisiksi, mutta eihän se haitannut. Töissä kävin mielelläni, mutta en nähnyt tilannetta kotona. Oma puolisoni ei tuntenut samaa hyvää oloa. Hän kärsi tulehduksista ja se viimein vaikutti myös hänen henkiseen jaksamiseensa. Onneksi hän viimein sai avattua suunsa ja sai myös minut kuuntelemaan. Opin ainakin sen, ettei maailmassa ole mitään niin tärkeää työtä, että se menisi rakkaimpieni hyvinvoinnin edelle. Työ ei rakasta sinua takaisin.

Opin ainakin sen, ettei maailmassa ole mitään niin tärkeää työtä, että se menisi rakkaimpieni hyvinvoinnin edelle

Kaukana siintää Inari by JaanaKuu

Mutta alamäkeen liian usein katoaa – pohja putoaa

Työn tuottama ilo ei kestänyt loputtomiin. Talvella sattunut työtapaturma ei ollutkaan niin läpihuutojuttu, kuin mitä työpaikkalääkäri antoi ymmärtää. Jälleen kerran sain diagnoosin ihmiseltä, joka ei minua ollut edes nähnyt. Samoin kävi liki 10 vuotta aiemmin ja silloinkin pikkuvamma vaati leikkaushoitoa.

Työpaikalla tunnelma kiristyi, sillä aloimme huomata, että yt-neuvottelut olivat esimiesten läpinäkyvistä selittelyistä ja lupauksista huolimatta edessä. Työpaikalla alettiin tehdä uusia järjestelyjä ja pian saimme opastaa alihankkijayrityksen työntekijöitä tekemään omia töitämme.

Kysyin suoraan, mitä minä teen, jos tänne jään, kun minulta viedään työtehtävätkin. Sain epämääräistä muminaa, ettei mikään muutu. Olihan lomakausi menossa eikä kesätyöntekijöitä niin vain saanut. Parhaat työkaverini yksi toisensa jälkeen irtisanoutuivat. Hyvä työporukka hajosi. Opin, että työkavereilla ja hyvällä tiimihengellä on todella ratkaiseva merkitys työssäjaksamiseen. Esimiestyön merkitystä työhyvinvoinnin suhteen ei myöskään pidä vähätellä.

Opin, että työkavereilla ja hyvällä tiimihengellä on todella ratkaiseva merkitys työssäjaksamiseen

Hän tekee U-käännöksen ja nousee autosta huutaen

Kesä teki jo tuloaan ja tiesin, että kesäni menisi muiden kesälomia tuuratessa yövuoroissa. Olin jo jonkin aikaa ollut huolissani polveni vaivan vuoksi, sillä en enää saanut öisin kivuiltani kunnolla nukuttua. Puolisoni, joka tuntee logistiikka-alan paremmin kuin minä, patisteli lääkäriin. Univaje ja raskas yhdistelmäajoneuvo eivät ole terve yhdistelmä ja vahingon tapahtuessa jälki on usein rumaa.

Minulla kävi tuuri. Pääsin saman lääkärin tutkittavaksi kuin silloin tapaturman sattuessa. Hän lähti ajamaan asiaa eteenpäin eikä antanut periksi ennenkuin polvi kuvattiin kunnolla. Tutkimustulokset johtivat jatkotutkimuksiin kirurgian poliklinikalle. Diagnoosi sai minut kyyneliin. Opin sen, ettei työ saa mennä terveyden edelle. Työn voi vaihtaa, mutta rikkoontunutta kehoa ei. Ortopedi totesi, etten enää kykene kuljetusalan töihin enkä mihinkään raskaaseen fyysiseen työhön. Sen aika oli minulla 45-vuotiaana ohi. Kevyt toimistotyö tulisi enää kysymykseen.

Opin sen, ettei työ saa mennä terveyden edelle

Valinnanvapaus by JaanaKuu

On vapaa tekemään mitä vaan

Olemme puolisoni kanssa eläneet koko yhteisen taipaleemme työ edellä. Molemmat meistä ovat suorittajia, ihmisiä, jotka haluavat tehdä työnsä 110 %:sti – vähempi ei riitä. Puolisoni oli saanut jo parina vuonna siedätyshoitoa tavalliseen elämään, sillä hän työskenteli kausityössä ja oli välillä muutaman kuukauden työttömänä. Helppoa se ei hänelle ollut eikä minullekaan. Totuttelu siihen, että yhtäkkiä en saanutkaan töitä vain puhelinsoitolla, oli minullekin shokki.

Logistiikka-alalla, etenkin raskaankalustonkuljettajista on huutava pula. Jos on hyvä työntekijä, ei työttömänä tarvitse olla. Entä sitten liiketalouden tradenomi vailla vankkaa alan työkokemusta ja vailla verkostoja ja suhteita? Työhakemusta työhakemuksen perään ja vastaukseksi kiitos, mutta ei kiitos. Aina rekrytoijat eivät vaivautuneet edes vastaamaan. Opin, että minun kaltaisiani sopi 30 tusinaan ja jokaista paikkaa haki monta kymmentä muutakin.

Työpaikan yt:t tulivat ja menivät. Heillä ei ollut tarjota muissa toimipisteissä minulle sopivaa työtä, joten irtisanominen tuli syyskuussa, vain vajaa vuosi työn aloittamisesta. Olin pikkuhiljaa saamassa omaa henkistä puoltani takaisin kuntoon. Koska liikunta on minulle niin tärkeä osa, elämää, kesti melko kauan sulattaa se tosiseikka, että rankat tunturivaellukset ja jalkaprässi-ennätykset olivat nyt mennyttä kauraa ja tilalle piti keksiä muuta. Opin ainakin sen, että nivelrikko ja nivelkierukan repeämät eivät ole syy lopettaa liikkumista. Liikuntalajeja riittää, jos uskaltaa vain pois omalta mukavuusalueelta kokeilemaan.

Opas by JaanaKuu

Töitä ei niin vain löytynyt, mutta laakereillenikaan en ajatellut jäädä. Lapin ammattikorkeakoulussa oli alkamassa digiassari-valmennus, johon pienen harkinnan jälkeen päätin hakea. Alkuun mietin, pärjäisinkö edes, sillä some ei olut minulle kovinkaan tuttu ja työelämän suuntaviitatkin olivat vielä ruosteessa. En oikein tiennyt, mihin suunnata. Aloin jo miettiä, ettei perinteinen toimistosihteerin työ edes minulle sopisi, vaikka osaamista minulla siihen olisikin.

Opin ainakin sen, ettei muutoksia voi estää. Elämä on ainaista kaaosta.

Valmennus alkoi ja opin paljon uutta asiaa sekä somesta että itsestäni. Sain harjoittelupaikan, mitä varmaan jännitin eniten. Opin, että periksiantamattomuus ja luotto omaan osaamiseen auttaa pitkälle. Puolisoni kertoi olevansa kateellinen minulle, sillä minulle kaikki on niin helppoa. Minkä näyttelijän maailma onkaan minussa menettänyt! Teen usein enemmän töitä kuin muut, että pysyisin mukana ja mielellään vielä hyvällä menestyksellä ja se näyttää helpolta! Siltä se ei kyllä tunnu. Monia kertoja on elämäni varrella tehnyt mieli heittää pyyhe kehään ja luovuttaa. Silti on aina saanut itsensä väännettyä takaisin elämänsyrjään kiinni. Elämässäni 2019 muuttui moni asia. Opin ainakin sen, ettei muutoksia voi estää. Elämä on ainaista kaaosta, josta seuraa sekä hyvää että pahaa.

Tähän loppuun laitan minulle tärkeän ja merkittävän kappaleen videon. Kun ensimmäisen kerran sain rekan ratissa ilmoituksen, että silloinen työnantajani oli ajautumassa konkurssiin ja työt loppuvat, tämä laulu tuli radiosta. Ajelin tuolloin Salosta kohti Vuosaaren satamaa. Se päivä oli yksi ainaisista muutoksista. Haloo Helsinki – Vapaus käteen jää.

Metsän keskellä kasvanut oman tiensä kulkija

Ihminen tämän blogin takana

En ole city-ihminen vaan metsänpeikko

Olen syntynyt ja kasvanut aikuiseksi pienessä maaseutupitäjässä keskellä syvintä Savoa. Tämä ei tarkoita sitä, että ymmärtäisin lehmien sielunelämästä mitään, vaikka olenkin hyvin eläinrakas. Olen kyllä hevoshullu ja rakastan eläimiä, mutta lehmiä jostain syystä pelkään hieman. Tai kunnioitan enemmän, koska niillä on sarvet. Viihdyn luonnossa enkä pelkää metsässä liikkuessa mitään. Metsä on minulle rauhan tyyssija ja temppeli, jossa tunnen eläväni. Rakastan kiivetä mäelle ja tuntea tuulenvoiman ja puiden tuoksun. Kaupunki on pelottavampi paikka. Luonto ei ole koskaan vahingoittanut minua, ihmiset ovat.

”Mielikinsuolla” hillassa by JaanaKuu

Haaveilin ekaluokkalaisena taitoluistelijan urasta

Opin ekaluokkalaisena pysymään serkkupojan hokkareilla pystyssä, joten haaveilin tietenkin, että minusta tulee isona taitoluistelija. Ei tullut. Olen slaavilaisen rakenteen verenperintönä saanut, joten kuulamörssärinä voisin olla parempi kuin taitoluistelijana tai ballerinana. Vasta nyt aikuisena olen oppinut arvostamaan kehoani ja sen erikoisuuksia. Nautin, kun saan haastaa itseni kuntosalilla kunnon painojen kanssa ja maastaveto pitkillä käsivarsilla ja lyhyellä selällä onkin minulle unelmaliike.

Osaan laulaa mutten piirtää

Sisareni ovat lahjakkaita piirtäjiä ja muutenkin taitavia käsitöissä. Minä rakastan käsitöiden tekemistä, mutta olen niitä tehdessä suurpiirteinen; tarkka kaavojen noudattaminen ompelussa tai kuviokirjonta ei ole minun juttuni millään tapaa. Minulla on nuottikorvaa ja lauluääntä ja opin soittamaan nuoteista. Tai ainakin opin nuorempana, sillä soitin musiikkiopistossa viulua ja harjoittelin omaksi iloksi myös pianonsoittoa. Olen joskus myös maalannut öljyväreillä, mutta en osannut kuvata mitään valokuvantarkasti. Kansalaisopiston öljyvärimaalauskurssin vetäjä sanoi tyyliäni impressionistiseksi, joka epävarmalle nuorelle naiselle oli sama kuin ”epätarkkaa tuherrusta”.

Voimaeläimeni on harakka – siitä myös nimitys Digiharakka

Metsässä liikkuvana ja luontoa rakastavana ihmisenä olen tavannut monia eläimiä ja jotkut ovat tottuneet minuun. Minulla on ollut pihakettu, joka kantoi myyriä kivelle puutarhassa ja pihapupuja, (joista toisen kanssa tosin meni sukset ristiin, kun se kiukuspäissään nyppi sipulit penkistä ylös). Harakka on linnuista se, joka on aina seurannut minua, asuin sitten missä tahansa, maalla tai kaupungissa. Harakka liittyi elämääni ensimmäisen avioeron jälkeen ja siitä lähtien se on kulkenut mukana. Harakkaa pidetään huonojen uutistentuojana, mutta minulle se edustaa älykkyyttä, huumorintajua, uskollisuutta ja myös kauneutta.

Tässä oli muutama asia minusta, joita et ehkä vielä tiennyt. Elämäni on nyt asettunut sellaisiin uomiin, että henkisyys ja oma hyvinvointi ovat nousseet suorittamisen yläpuolelle. Työorientoituneisuus kohtasi ihmisen rajalliset voimavarat. Sen ansiosta olen myös löytänyt joogan ja monet muut keholle ja mielellen hyvää tekevät asiat. Tunnen, että se on vain hyvä asia luovuuden kannalta. Asioiden ollessa sopivassa tasapainossa elämäkin tuntuu mutkattomalta, eikä epäonnistumiset enää tunnu niin pahoilta.

Upea sininen hetki aamulenkillä by JaanaKuu

Pitääkö tytön aina olla kiltti?

”Ne ei tahdo mua, ne tahtoo Ingalsin Lauran”
-Maija Vilkkumaa-

Pojat ovat vilkkaita ja tytöt kilttejä. Tällaiseen jaotteluun ja stereotyyppiseen ajatteluun minuakin yritettiin kasvattaa. Vaikka en itke itseäni uneen, jos minua on joskus tytötelty, niin olen kuitenkin iloinen, että tuo alussa mainittu vanhanaikainen jaottelu on pikkuhiljaa jäämässä historiaan ja ihmisiä kohdellaan omina persoonina sukupuolesta riippumatta. Muutos on hidasta ja edelleen kohtaan käsityksiä, joiden mukaan on ne miesten työt ja naisten työt. Yllätyin itsekin omaa reaktiotani, (minut olisi voinut kirjaimellisesti kaataa höyhenellä), kun tuttavani totesi, että eihän se siivous kuulu miesten töihin. Uskon, että muutoksesta voidaan kiittää myös somea, joka näyttää, että maailmassa on muitakin, jotka uskaltavat toteuttaa oman unelmansa, vaikkei se olisikaan perinteisen roolin mukainen.

Kukkamekko vai sulkapäähine?

Lapsena kiipeilin mieluummin puissa leikkien intiaania kuin työntelin nukenrattaita. Muovinen kuorma-auto oli rakkaampi kuin nukke. Koin lapsena olevani niin erilainen kuin muut tytöt. Tuotin äidille pettymyksen, kun hän halusi tyttönsä pukeutuvan röyhelömekkoihin ja minä inhosin epäkäytännöllisiä vaatteita. Neliskanttinen tyttö ei sopinut pyöreään kotihengettären muottiin. Enkä yritä siihen edes sulloutua.

Olen kasvanut ympäristössä, jossa saattoi helposti sairastua kiltin tytön syndroomaan. Todennäköisesti olen tainnut jopa lapsena ja nuorena siitä kärsiäkin. Aikuisiällä olen oppinut arvostamaan itseäni sen sijaan, että peilaisin omaa ihmisyyttääni muiden ihmisten suosiolla. Kaikkia ei voi miellyttää ja sen yrittäminen on päättymätön ja raskas taival. Koen, että jokaisen on helpompi olla oma itsensä kuin yrittää olla muiden mielipiteistä koostettu harhakuva.

Olen viime aikoina aktivoitunut somessa entistä voimakkaammin. Julkaisen säännöllisesti tekstiä, kuvia ja osallistun muutoinkin keskusteluihin, kommentoin, tykkään ja ihmettelen. Eikös some ole juuri se paikka, mistä toisten hyväksyntää usein haetaan? Olenko jälleen sairastumassa kiltin tytön syndroomaan, kun tuon omaa brändiäni julki somessa? Tottakai jokainen kaipaa hyväksyntää muilta ihmisiltä. Ajattelen kuitenkin somea ennemmin paikkana, jossa voin osallistua yhteisön toimintaan. Mikäli tekstini tai kuvani herättää ajatuksia ja tunteita, on se mielestäni hyvä asia. Olen myös huomannut, että saisin esimerkiksi Facebookissa kuvia postaamalla enemmän tykkäyksiä kuin teksteillä. En kuitenkaan näe tykkäysten määrää kovinkaan ihmeellisenä merkkinä hyvästä sisällöstä. Se peukuttaminen on vain niin helppoa tehdä ilman ajattelemistakin.

Tarkkailija by JaanaKuu
Suojassa sosiaalisessa mediassa

Sosiaalinen media tarjoaa mitä parhaimman näköalapaikan havannoida, mitä ympärillä tapahtuu. Tietenkin jokaisella on mahdollisuus valita, mitä somessa tekee ja mitä sieltä hakee. Some on samanlainen virtuaalinen paikka kuin mikä tahansa muukin osoite. Jos haluat erakoitua kotiisi, voit tehdä sen myös somessa. Toisaalta, jos haluat luoda ja ylläpitää kontakteja, on some mitä mainioin väline. Somessa voidaan myös elää kuplassa tai nähdä vain omat pienet piirit sulkemalla vieraat asiat ja ihmiset piirin ulkopuolelle.

Vielä muutama vuosi sitten olin skeptinen somen suhteen ja suhtauduin nurjasti siihen tosiseikkaan, että enää ei perinteiset kirjeet kulje eikä puhelin pirise. Alkuun päätin, että olkoon sitten. En sen vuoksi eksy somen syövereihin, että saisin vanhat yhteydet pidettyä kunnossa. Tähän kohtaan ei voi kuluneempaa fraasia enää laittaa kuin, että ”koskaan ei saa sanoa ei koskaan”. Uudessa työpaikassa yhteydenpito työasioissakin käytiin erilaisilla appeilla, joten pikkuhiljaa oma mielipide kääntyi myönteisempään suuntaan.

Ennakkoasenteet estävät luovuutta

Ennakkoluulot ovat kerta toisensa jälkeen osoittautuneet vääriksi eikä some ole pelkkää vitsien ja kissavideoiden jakamista, vaan verkosta löytyy paljon hyödyllistäkin tietoa. Minulle mahtavin kokemus oli löytää bloggaaminen. Olen lapsesta saakka kirjoittanut sekä tarinoita, että päiväkirjaa. Päiväkirjan kirjoittaminen jäi parikymppisenä, mutta kirjoittaminen on kuitenkin pysynyt harrastuksena, jos ei muulla tavoin, niin opinnoissa erilaisten tekstien tuottamisena. Alkuun luin vain muiden kirjoittamia blogi-tekstejä, mutta nyt digiassari-valmennuksen myötä rohkaistuin kirjoittamaan itsekin omaa blogia. Tämä blogi toimii sekä opitun sisäistämisen tehostajana kuin myös omien ajatusten ja kokemusten tallennuspaikkana.

Vanhemmiten olen huomannut itsestäni, että olen rohkeampi kokeilemaan uusia asioita. Näihin ei lasketa benji- eikä laskuvarjohyppyä. Ne olisin saattanut hypätä vielä parikymmentä vuotta sitten, mutta nyt korkeat paikat huimaavat. Uteliaisuus ja kokeilunhalu näkyvät elämässäni muulla tavoin. Tämän tekstin idea syntyi, kun saimme tehtäväksi tehdä video-CV:n itsestämme. En ollut koskaan ennen tehnyt sellaista, joten olin aivan innoissani. Olen varmasti raastanut sekä omiani että puolisoni hermoja tehdessäni videota, mutta se oppimisen ja oivaltamisen ilo, kun filminpätkät löytävät paikkansa, palkitsee kaiken vaivan.

Aina tehtävänanto ei ole mieluisa tai innostava. Siihen suhtaudutaan kuin hampaanpoistoon ilman puudutusta. Tämä sai minut pohtimaan, miten paljon negatiivisuus ja turha ennakkoluuloisuus estää uuden oppimista ja onnistumista. Onko syynä epäonnistumisen pelko vai itselle asetetut liian suuret odotukset? Kiltit tytöthän ovat tunnollisia, niinkö? Kiltteys ja tunnollisuus tai kiltteys ja ylisuorittaminen eivät ole yksi ja sama asia. Olen kuulemma pohjimmiltani kiltti, mutta en enää ole lokeroitavissa kiltin tytön rooliin.

Olen ilman koottuja selityksiä tehnyt annetut tehtävät parhaimpani mukaan, vaikka hyvin selittämällä olisin saattanut selviytyä tekemättä tehtäviä ollenkaan. Jos omatuntoni ei omistaisi moukaria, niin saattaisin niin tehdäkin, mutta oma luonteeni ei sitä salli. En silti koe, että sairastaisin enää kiltin tytön syndroomaa tehdessäni työni parhaalla mahdollisella tavalla. En tee niin vain miellyttääkseni muita, vaan siksi, että tekemällä jotain minulle aivan uutta opin parhaiten eikä omatuntokaan mätki minua takaraivoon.

%d bloggaajaa tykkää tästä: